2. Palkinnon saanut – Mirella Ojala
Ideoita matematiikan opetukseen Parhaat muistoni matematiikan opiskelusta ovat ala-asteelta. Opettelimme erilaisia lauluja, loruja ja leikkejä oppimisen tueksi. Käytimme monipuolisia materiaaleja ja jokainen tunti oli erilainen. Muistan kun saimme kirjekuoret täynnä värikkäitä geometrisiä kuvia ja kappaleita, sekä kellotaulun, jonka viisareita sai itse pyörittää. Matematiikan tunneista on jäänyt hyviä muistoja. Vaikka...
3. Palkinnon saanut – Sofia Patama
Kaksinaamainen matematiikka Pidän itseäni melko tasapainoisena ihmisenä, mutta matematiikka nostaa helposti voimakkaitakin tunteita pintaan. Lukuisat vektorien ja puolisuunnikkaiden kanssa vietetyt illat aiheuttivat unettomia öitä, vihan tunteita, hermoromahduksia, mutta ihme kyllä ei yhtäkään suhderikkoa. Ihmishirviö, joka minussa syntyy, kun en saa selville ympyrälieriön muotoisen juustopaketin tilavuutta, on aina ymmärretty. Läheiset...
Matikkatarinani – Maria Luokkanen
Matikka lapsesta asti arjen apuna Kaikki alkoi peukalosta. Siitä se siirtyi etusormeen ja voi sitä ilon määrää, kun osasi laskea jo kahteen. Pikkuhiljaa oli kummankin käden sormet mukana laskupuuhissa ja ei mennyt kauaakaan, että mukaan tulivat varpaatkin. Äiti, sormia ja varpaita on yhteensä kaksikymmentä! Oma matikkatarinani alkoi jo pienenä,...
Matikkatarinani – Hilma Kupiainen
kun ensin vihaa jotakinja sitten rakastaaja viisitoista kirjaajäänyt laskettuna taase oli siinä, sotakinaika ajointyöpajoinryhmätöinmaanisin laskuöin jäljellä vain olo ontto miksi laskin ylipäätään?verrataanpa vaikka näätään: aivan petoeläimenäyhtälöä selätänpöytäryhmästäni sieppaanMaolinlähimmän ja ratkaisu on väärin ensin verhot auki käärinhengitän kevättäja tappiin asti verhot rullaantarrauduneväspullaan sitten muistan tehtävänyritän enemmänja tunnin jälkeen katseen nostanitseäni...
Lukiokilpailun voittaja Karri Heikkinen
Miltä palkinnon saanti Sinusta tuntui? Miten palkinto huomioitiin koulussasi ja lähipiirissäsi? Suositteletko muille tällaiseen kilpailuun osallistumista? Toivotko että kilpailuja tehdään lisää? Oletko osallistunut muihin matematiikan kilpailuihin ? Jos niin miten olet pärjännyt? Miten matematiikan opinnot ovat sujuneet palkinnon jälkeen? Mitä ajattelet tulevaisuudestasi matematiikan parissa nyt?...
Matemaatikkojen kohtaloita
Erään historioitsijan mukaan Arkhimedeen nimen pitäisi kuulua jokaiseen maailmanhistorian kolmen suurimman matemaatikon luetteloon. Ne kaksi muuta, jotka yhdistetään häneen, ovat Isaac Newton ja Friedrich Gauss. Arkhimedes (noin 287 eaa. – 212 eaa.) Arkhimedes oli aikansa ja koko antiikin ajan johtava matemaatikko. Hän ehkä opiskeli Aleksandriassa mutta eli ja kuoli...
Matematiikan sanat
Saattaa olla vaikea uskoa, mutta vielä suhteellisen hiljattain – tämä kirjoittajan kouluvuosina 1950- ja 1960-luvuilla, joista ei tunnu niin kauan olevan – yleissivistävän koulun oppilas ei Suomessa saanut ollenkaan opetusta kouluaineessa, jonka nimi on matematiikka. Kuutena ensimmäisenä kouluvuotena opiskeltiin laskuoppia, laskentoa tai aritmetiikkaa, siitä eteenpäin algebraa ja geometriaa. Ylioppilaskirjoituksissa oli kyllä sitten matematiikan koe ja painetussa lukukausitodistuskaavakkeessa (silloin...
Matematiikkatarinani – Raimo Voutilainen, fil.tri
Monesti sanotaan, että kaikki pojat haluavat isoina veturinkuljettajiksi. Minun kohdallani tämä pitää ainakin paikkansa, sillä äitini isä oli veturinkuljettaja ja luokkakavereitteni isistä moni oli tämän alan ammattilainen (koulukaupunkini Seinäjoki oli ja on edelleen rautateiden risteysasema.) Pääsin kerran jopa veturin kyytiin sen työskennellessä ratapihalla. Matemaatikoksi ”Matematiikkaherätykseni” sain lukion kahden viimeisen...
Sirkus matematiikan opetuksessa
Opettajalehden artikkeli sirkuksen hyödyntämisestä geometrian opetuksessa....
Mielekästä matematiikkaa
Matematiikan oppimisen resurssikeskus Summamutikka. Osa Helsingin yliopiston LUMA-keskusta. – Juha Oikkonen Summamutikka suomeksi! Matikan ja tilastotieteen sovelluksia esittelevästä Mathversum-virtuaalikerhosta löydät puolestaan tietoa täältä....